Häiriökäyttäytyminen, paikallisesti erityisesti nuorten joiden tekemän ilkivallan kanssa on ollut todella paljon harmia omassakin taloyhtiössä.
Ongelma on nähdäkseni sama juurisyy joka näkyy esimerkiksi Saksassa jo hyvin radikalisoituneena toimintana, kun autoja ajetaan ihmisjoukkoihin valitettavan usein. Ja Ruotsissa aseilla tehdystä väkivallasta on tullut jokapäiväistä.
Koska tämä on ehdottomasti yksi teema jota haluan edistää kunta tasolla, tein tämän tueksi asiasta tekoälyn kanssa hieman tutkielmaa miten ongelmaa on ratkaistu sekä Suomessa että ulkomailla. On tärkeää korjata tämä asia, ennenkuin se pahenee sille tasolle mitä se on jo ulkomailla monessa paikassa. Tilanne jossa olemme nyt tuntuu jo pahalta, mutta jos sitä ei korjata nyt se tulee menemään vielä paljon pahemmaksi. Tehdään Suomesta ja Kauniaisista esimerkki paremmasta.
Taustaa
Viime vuosina on herätty siihen, että nuorten häiriökäyttäytyminen, ilkivalta ja väkivalta voivat kärjistyä vakaviksi ilmiöiksi. Esimerkiksi alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen ryöstöjen määrä kasvoi vuonna 2022 peräti 136 % edellisvuodesta . Pelkkä seurausten hoitaminen (kuten rangaistukset) ei riitä, vaan tarvitaan toimia, jotka puuttuvat ongelmien taustalla oleviin juurisyihin. Tutkimusten ja käytännön kokemusten pohjalta keskeisiksi juurisyiksi on tunnistettu erityisesti nuorten osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemukset, jotka kasaavat pahoinvointia ja lisäävät riskiä ajautua rikoksiin . Tämä raportti tarkastelee analyyttisesti keinoja, joilla nuorten häiriökäyttäytymistä voidaan vähentää vahvistamalla yhteisöllisyyttä ja integraatiota – eli luomalla ympäristö, jossa jokainen nuori kokee olevansa arvostettu osa yhteisöä. Samalla esittelemme onnistuneita hankkeita Suomesta ja maailmalta sekä käytännön ehdotuksia kunnalliselle tasolle.
Nuorten ongelmien juurisyyt: syrjäytyminen ja osattomuus
Usein häiriökäyttäytymisen ja nuorisorikollisuuden taustalla on pitkään jatkunut sosiaalinen syrjäytyminen. Nuorten ongelmien juurisyy on usein kokemus osattomuudesta ja yhteiskunnasta syrjään jäämisestä . Monilla paljon oireilevilla nuorilla on taustallaan ylisukupolvista huono-osaisuutta ja traumatisoivia lapsuudenkokemuksia . Jos nuori ei löydä paikkaansa koulussa, kaveriporukassa tai harrastuksissa, turhautuminen ja ulkopuolisuus voivat purkautua epäsosiaalisena käytöksenä.
Yhteys koulutuksen ulkopuolelle jäämisen ja rikoskierteen välillä on vahva. ETLAn tutkimuksen mukaan peruskoulun jälkeen koulutuksen ulkopuolelle jääminen lisää merkittävästi todennäköisyyttä päätyä rikoksesta tuomituksi seuraavan viiden vuoden aikana . Käytännössä koulupudokkuus ja työttömyys kaventavat nuoren laillisia osallisuuden väyliä yhteiskunnassa, mikä voi johtaa turhautumiseen ja jopa jengiytymiseen. Myös maahanmuuttajataustaisilla nuorilla osattomuuden haasteet korostuvat: he ovat yliedustettuina väkivaltarikoksista epäiltyjen joukossa, mikä selittyy pitkälti sillä, että heidän perheensä kamppailevat useammin köyhyyden, kielimuurien ja syrjinnän kanssa . Huoltajien vaikeudet kiinnittyä yhteiskuntaan heijastuvat lasten kotoutumiseen . Siksi nuorten häiriökäyttäytymisen ehkäisy edellyttää syrjäytymiskierteen katkaisemista – varhaista puuttumista niihin juurisyihin (köyhyys, koulutusvaje, mielenterveysongelmat, osallisuuden puute), jotka altistavat nuoren ongelmakäyttäytymiselle.
Yhteisöllisyyden ja turvallisuuden vahvistaminen ehkäisee ongelmia
Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan sitä, että nuori tuntee kuuluvansa myönteiseen, välittävään verkostoon – oli se sitten perhe, koulu, naapurusto tai harrastuspiiri. Tutkimusnäyttö osoittaa, että yhteisöllisyyden ja turvallisuuden tunteen vahvistaminen vähentää nuorten häiriökäyttäytymistä. Esimerkiksi Helsingin yliopiston dosentin Taina Laajasalon mukaan nuorten hyvinvointi kytkeytyy laajasti yhteiskunnan hyvinvointia edistäviin tekijöihin: eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämiseen sekä toisaalta nuorten osallisuuden, liikunnan, taiteen ja kulttuurin tukemiseen . Toisin sanoen, kun nuorilla on mahdollisuuksia mielekkääseen tekemiseen ja he kokevat olevansa mukana yhteisössä, heillä on vähemmän tarvetta purkaa pahoinvointia tuhoisilla tavoilla.
Yhteisöllisyyden voimaa ilmentää ns. kollektiivisen tehokkuuden ilmiö rikollisuustutkimuksessa: tiiviissä yhteisöissä, joissa aikuiset pitävät huolta ympäristöstään ja nuoristaan, nuorisorikollisuus on yleensä vähäisempää. Laaja yhteisölähtöinen interventio-ohjelma voi tutkimusten mukaan vähentää merkittävästi nuorten rikollisuutta. Esimerkiksi eräässä ohjelmassa koulutettiin paikallisia toimijoita tunnistamaan nuorten riskitekijöitä ja vahvistamaan suojatekijöitä; mukana olleet kunnat ottivat käyttöön useita näyttöön perustuvia ehkäiseviä toimia kouluissa, perheiden parissa ja vapaa-ajalla. Tämän viisivuotisen yhteisöohjelman tuloksena oli, että poikien rikollinen käyttäytyminen väheni selvästi aikuisikään mennessä verrattuna verrokkialueisiin . Yhteisölliset, paikalliset ratkaisut eivät siis ole vain pehmeitä arvoja – ne tuottavat konkreettista turvallisuutta.
Lisäksi turvallisuuden tunteen lisääminen ehkäisee haitallista käytöstä. Nuoret tarvitsevat rajat ja rakenteet, jotka luovat ennakoitavuutta arkeen. Tämä ei tarkoita pelkästään kurinpitoa, vaan yhteisön läsnäoloa: esimerkiksi aikuisten aktiivinen läsnäolo julkisissa tiloissa, koulujen selkeät pelisäännöt sekä “puuttumisen kulttuuri” voivat estää vahingontekoja jo orastavassa vaiheessa. Kun nuori tietää, että ympärillä on välittäviä silmäpareja ja apua saatavilla, kynnys rikkoa sääntöjä kasvaa. Samalla vahvistuu nuoren luottamus siihen, että yhteiskunta välittää hänestä – mikä osaltaan vähentää vastakkainasettelua.
Toimivia esimerkkejä Suomesta
Suomessa on toteutettu useita hankkeita ja toimintamalleja, joilla on onnistuttu tukemaan nuoria ennen ongelmien kärjistymistä. Yhteistä näille on ennaltaehkäisevä, kokonaisvaltainen ote. Valtionhallinnon linjauksissa todetaankin, että nuorten rikollisuuden torjunnassa tärkeintä on ennaltaehkäisy: toimivat ja kaikkien saatavilla olevat peruspalvelut lapsille, perheille ja nuorille (neuvola, varhaiskasvatus, koulut, oppilaitokset, nuorisotyö, järjestöt) muodostavat ennaltaehkäisyn kovan ytimen . Alla muutamia konkreettisia esimerkkejä hyvistä käytännöistä:Moniammatillinen varhaisen puuttumisen malli (Ankkuritoiminta): Suomessa poliisi on kehittänyt Ankkuri-tiimejä, joissa poliisi, sosiaalityö, terveydenhuolto ja nuorisotyö toimivat yhdessä nuoren tukena . Ankkuritoiminnan ideana on puuttua nuoren ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa “yhden luukun periaatteella”, jossa saman pöydän ääressä ratkotaan sekä rikolliseen käyttäytymiseen että esimerkiksi perhetilanteen haasteisiin liittyviä kysymyksiä . Malli on osoittautunut tehokkaaksi auttaessaan nuoria irti rikoskierteestä ennen kuin ongelmat syvenevät vaarallisesti. Nuori ja hänen perheensä saavat tukea kokonaisvaltaisesti, ja viranomaiset voivat yhdessä sopia jatkotoimista. Moniammatillinen yhteistyö varmistaa, ettei nuori putoa avun rakenteiden väliin. Ankkuritoimintaa on nykyisin jokaisen poliisilaitoksen alueella, ja sen avulla on ehkäisty niin rikoksia kuin väkivaltaiseen ekstremismiin radikalisoitumista.
Jalkautuva nuorisotyö ja outreach-toiminta: Monissa kunnissa nuorisotyöntekijät jalkautuvat iltaisin ostoskeskuksiin, kaduille ja muihin nuorten kokoontumispaikkoihin kohdatakseen nuoria epämuodollisesti. Tämä rakentaa luottamusta aikuisiin ja mahdollistaa puuttumisen tilanteisiin ennen kuin ne kärjistyvät. Esimerkiksi etsivä nuorisotyö tavoittaa koulutuksen tai työn ulkopuolella olevia nuoria ja ohjaa heitä palveluiden piiriin. Asiantuntijat korostavat, että näitä kaduille jalkautuvia ja nuoria kohtaavia työmuotoja tulisi lisätä merkittävästi . Kunnille suositellaankin nuorisotyön resurssien vahvistamista ja koordinaatioroolin selkeyttämistä paikallisella tasolla , jotta apu saadaan sinne missä nuoret liikkuvat. Monilla paikkakunnilla esimerkiksi nuorisotalot pidetään auki myöhään viikonloppuiltaisin vapaaehtoisten voimin, mikä tarjoaa nuorille turvallisen ympäristön hengailla sen sijaan, että aikaa vietettäisiin valvomatta ostareilla.
Sovittelumenettelyt ja restoratiivinen oikeus: Rangaistusten sijaan nuoria on pyritty ohjaamaan vastuunkantoon erilaisten sovittelujen kautta. Hyvä esimerkki on Aseman Lapset ry:n koordinoima Katusovittelu-toiminta, jossa nuoren tekemä rikos tai riita selvitetään sovittelijan johdolla osapuolten kesken. Menetelmä on tuotu Suomeen Norjasta, ja sen tavoitteena on, että nuori ymmärtää tekonsa seuraukset konkreettisesti kohtaamalla kasvokkain uhrin tai vahingonkärsijän . Katusovittelun vaikuttavuudesta saatiin vakuuttavia tuloksia jo pilotointivaiheessa: kun Helsingin Kampin kauppakeskuksessa otettiin katusovittelu käyttöön nuorten tekemien myymälävarkauksien ja vahingontekojen käsittelyssä, niiden määrä putosi lähes nollaan seuraavan vuoden ajaksi . Sovittelun kautta nuori saa mahdollisuuden hyvittää tekoaan – esimerkiksi tekemällä sovitustyötä – ja välttää rikosrekisterin, mikä auttaa häntä pysymään kiinni yhteiskunnassa. Samalla yhteisö (kuten vanhemmat, nuorisotyö ja poliisi) sitoutuu tukemaan nuorta jatkossa. Restoratiiviset käytännöt koulussa (esim. vertaissovittelu riitatilanteissa) ovat niin ikään vähentäneet kurinpidollisten toimenpiteiden tarvetta ja opettaneet nuorille tunnetaitoja.
Koulujen yhteisölliset ohjelmat: Koulukontekstissa on saatu hyviä tuloksia toimintamalleilla, jotka parantavat ilmapiiriä ja vähentävät häiriöitä. Esimerkiksi ProKoulu-ohjelma (School-wide Positive Behavior Interventions and Supports -mallin suomalaisversio) on tutkimusten mukaan vähentänyt oppilaiden ongelmakäyttäytymistä luokissa ja koulun alueella . Myös kiusaamisen vastainen KiVa Koulu -ohjelma on kansainvälisesti tunnettu esimerkki siitä, miten koko kouluyhteisön sitouttaminen yhteisiin sääntöihin ja vertaistukeen voi parantaa turvallisuutta. Yhteisöllinen oppilashuolto, jossa oppilaiden hyvinvointia edistetään koko koulun voimin (eikä vain kohdentamalla tukitoimia yksilöihin), auttaa tunnistamaan ajoissa ne nuoret, jotka tarvitsevat lisätukea. Koulun aikuisten läsnäolo välitunneilla, selkeät odotukset käytökselle ja myönteisen palautteen kulttuuri ovat keinoja, joilla työrauhaa ja sosiaalista integraatiota on vahvistettu.
Kansainvälisiä onnistuneita strategioita
Myös kansainvälisesti on toteutettu innovatiivisia ohjelmia, joista voidaan ottaa oppia. Yksi tunnetuimmista on Islannin mallin menestystarina nuorten päihteiden käytön ja häiriökäyttäytymisen ehkäisyssä. 1990-luvulla Islannissa oli Euroopan korkeimpia nuorten päihteidenkäyttötilastoja, mutta tilanne saatiin käännettyä voimakkaalla yhteisölähtöisellä ohjelmalla . Mallin ytimessä oli koko kylä kasvattaa -ajatus: vanhemmat, opettajat, nuorisotyöntekijät, urheiluseurat ja muut paikallistoimijat yhdistivät voimansa. Islannissa kartoitettiin tutkimusdataan pohjautuen nuorten vapaa-ajan olosuhteita ja riskitekijöitä, ja ryhdyttiin konkreettisiin toimiin: lasten ja vanhempien yhdessä viettämää aikaa lisättiin, alle 16-vuotiaiden iltakulkua rajoitettiin yhteisillä pelisäännöillä, vanhemmat sitoutuivat valvomaan lastensa vapaa-aikaa, ja valtio tuki perheitä taloudellisesti niin, että jokaisella nuorella oli mahdollisuus osallistua harrastustoimintaan(urheilu, musiikki, kerhot) riippumatta perheen varallisuudesta . Tulokset ovat olleet dramaattisia: Islanti putosi parissakymmenessä vuodessa Euroopan kärkisijoilta aivan häntäpäähän nuorten päihteiden käytössä . Nuorten päihteiden käyttö väheni rajusti, samoin siihen liittyvä häiriökäytös ja rikkomukset. Islannin esimerkki osoittaa, että pitkäjänteisellä, koko yhteisön läpäisevällä strategialla voidaan muuttaa nuorten käyttäytymiskulttuuria parempaan suuntaan.
Islannin yhteisölähtöinen malli käänsi nuorten päihteiden käytön laskuun. Vuonna 1998 islantilaisnuoret raportoivat Euroopan korkeimpia päihteidenkäyttömääriä, mutta vuoteen 2016 mennessä Islanti oli siirtynyt Euroopan alhaisimmalle tasolle nuorten päihteiden käytössä . Mallin keskeisiä keinoja olivat vanhempien sitouttaminen, nuorten vapaa-ajan täyttäminen mielekkäällä tekemisellä sekä laaja paikallistason yhteistyö.
Toinen merkittävä kansainvälinen esimerkki tulee Skotlannista. Glasgow’n väkivallan vähentämisen yksikkö (Violence Reduction Unit, VRU) on onnistunut vähentämään nuorisojengien väkivaltaa radikaalisti lähestymällä ongelmaa kokonaisvaltaisesti. Vuonna 2005 Glasgow’ssa riehui arviolta 170 jengiä ja väkivaltatilanne oli niin paha, että uusi vakava puukotus tapahtui kaupungissa keskimäärin joka kuudes tunti . VRU:n strategiana oli julistaa väkivalta kansanterveysongelmaksi ja puuttua siihen sekä kovilla että pehmeillä keinoilla. Poliisi kutsui jengien johtohahmot yhteisiin “kokoontumisajoihin” kuulemaan suoraa palautetta uhreilta, lääkäreiltä ja entisiltä rikollisilta – ja tämän jälkeen jokaiselle nuorelle tarjottiin konkreettista apua irrottautumiseen (päihdehoitoa, koulutus- tai työpaikkaa) . Samalla tehtiin selväksi, että jos väkivalta jatkuisi, siihen vastattaisiin ankaralla lain voimalla. Tulokset olivat huomiota herättäviä: Glasgow’n nuorisoväkivalta väheni muutamassa vuodessa puoleen ja murhien määrä putosi 10 vuoden kuluessa jopa 90 % . VRU:n avain oli laaja yhteistyö – poliisin, paikallishallinnon, terveyspalvelujen, koulujen ja yhteisöjen yhdistäminen yhteisen strategian taakse . Samalla panostus osoittautui taloudellisesti kannattavaksi: arvioiden mukaan jokainen väkivallan ehkäisyyn sijoitettu punta säästi yhteiskunnalle yli neljä puntaa tulevina vuosina vähentyneinä kustannuksina . Glasgow’n malli on sittemmin innoittanut vastaavia yhteisöllisiä väkivallan vähentämishankkeita muissa maissa. Se osoittaa, että nuoria ei pidä leimata pelkästään ongelmaksi – heille tulee tarjota myös polkuja ulos rikollisuudesta ja vaihtoehtoja väkivallalle.
Monissa maissa on menestytty myös vahvistamalla restoratiivista oikeutta ja yhteisösovittelua osana nuorten rikosten käsittelyä. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa nuoria rikoksentekijöitä ohjataan sovintoneuvostoihin, joissa uhrien, tekijöiden, perheiden ja yhteisön edustajien kohtaamiset ovat vähentäneet uusintarikollisuutta ja helpottaneet nuorten paluuta takaisin yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi . Yhteistä onnistuneille kansainvälisille malleille on se, että ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen ja integraatio yhdistetään: nuori pyritään ottamaan kiinni ennen putoamista, auttamaan takaisin raiteilleen sekä varmistamaan, että ympärillä on tukiverkko jatkossakin.
Kokonaisvaltainen lähestymistapa: ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen ja integraatio
Yhteenvetona tehokkaista käytännöistä voidaan todeta, että tarvitaan samanaikaisesti useita toisiaan tukevia toimia. Yksittäinen projekti ei ratkaise ongelmaa pysyvästi, ellei se kytkeydy laajempaan strategiaan. Kokonaisvaltainen lähestymistapa nuorten häiriökäyttäytymisen vähentämiseen sisältää ainakin kolme tasoa:
• Ennaltaehkäisy (primaaripreventio): Tämä tarkoittaa universaaleja toimia, joilla kaikkien lasten ja nuorten hyvinvointia tuetaan ennen ongelmia. Laadukas varhaiskasvatus, perheiden tukipalvelut, harrastusmahdollisuuksien tarjoaminen ja koulujen hyvä ilmapiiri luovat pohjan, jossa riskit pienenevät. Esimerkiksi neuvolajärjestelmä ja koulujen opiskeluhuolto tunnistavat perheiden tuen tarpeita jo varhain . Tavoitteena on vähentää eriarvoisuutta ja ehkäistä niitä olosuhteita (köyhyyttä, perheväkivaltaa, oppimisvaikeuksia), jotka altistavat nuoria käytöshäiriöille . Samalla edistetään osallisuutta: nuoria kannustetaan mukaan harrastuksiin, nuorisovaltuustoihin, vapaaehtoistoimintaan ym., jotta jokaiselle löytyy merkityksellinen rooli yhteisössä. Integraatio valtaväestöön alkaa jo päiväkodista – esimerkiksi kieli- ja kulttuurituki maahanmuuttajaperheille on osa ennaltaehkäisyä, jolla varmistetaan yhdenvertaiset lähtökohdat.
• Varhainen puuttuminen (sekundaaripreventio): Mikäli huolenaiheita ilmenee, niihin reagoidaan nopeasti monialaisesti. Kuten edellä todettiin, riskinuoret yleensä tunnistetaan melko varhaisessa vaiheessa – esimerkiksi koulun kautta tai poliisin tietoon tulevien pikkurikosten myötä. Tärkeää on, että heti ensimmäisistä merkeistä lähtien tarjotaan pitkäkestoista tukea nuorelle ja perheelle, sillä se on tutkitusti kustannustehokkaampaa kuin puuttua vasta myöhään . Varhaisen vaiheen tukitoimiin kuuluvat mm. perheiden neuvonta, mielenterveyspalvelut, mentorointi ja nuorten työpajat. Monessa kunnassa toimii eri sektoreiden yhteistyörakenteita (esim. Ankkuri-tiimit tai hyvinvointikoordinaattorit), joiden tehtävänä on varmistaa että riskissä olevat nuoret eivät putoa avun ulottumattomiin. Paikallistason toimijuus on avainasemassa: koska häiriökäyttäytyminen ilmenee konkreettisesti tietyssä lähiössä, koulussa tai kaveriporukassa, paras asiantuntemus sen ratkaisemiseksi löytyy usein paikallisista verkostoista . Kunta voikin perustaa esimerkiksi moniammatillisen turvallisuustiimin tai nuorten ohjausryhmän seuraamaan tilannetta ja tekemään varhaisia interventioita (kuten kotikäyntejä, tukihenkilön osoittamista tai nuoren ohjaamista työpajaan).
• Korjaava työ ja sosiaalinen integraatio (tertiääripreventio): Jos nuori on jo syyllistynyt vakavampiin rikkomuksiin tai osoittaa vakavia käytöshäiriöitä, tarvitaan korjaavia toimia, joiden tavoitteena on estää uusintaminen ja mahdollistaa nuoren kiinnittyminen takaisin yhteiskuntaan. Keskeistä on välttää leimaamasta nuorta “toivottomaksi tapaukseksi”. Sen sijaan tarjotaan reittejä takaisin: kuntouttavaa työtoimintaa, oppisopimuskoulutusta, terapiaa, päihdehoitoa – yksilöllisen tarpeen mukaan. Restoratiivinen oikeus (kuten yllä mainittu katusovittelu tai nuorten toimeenpanevat sovittelumenettelyt) on tehokas keino saada nuori ottamaan vastuu ja hyvittämään tekonsa rakentavasti . Sosiaalinen integraatio tarkoittaa tässä sitä, että nuori pyritään uudelleenintegroimaan normaalielämään: takaisin kouluun tai uuden koulutuspolun pariin, mukaan harrastuksiin ja myönteiseen kaveripiiriin. Esimerkiksi koulupudokkaille räätälöidyt toisen mahdollisuuden koulutusohjelmat tai työllistymistä tukevat Nuorten Työpajat ovat käytännössä auttaneet monia nuoria rikoskierteestä pois. Tutkimukset osoittavat, että jokainen nuori joka saadaan suorittamaan toisen asteen koulutus, on tilastollisesti vähemmän altis ajautumaan rikollisuuteen . Siksi kuntien kannattaa panostaa “nivelvaiheisiin” – peruskoulusta toiselle asteelle, tai koulusta työelämään – jottei kukaan jäisi tyhjän päälle (esim. Ohjaamo-palvelut yhden luukun periaatteella tukevat juuri näissä siirtymissä).
Kaikkien näiden tasojen onnistumiseksi yhteistyö on ratkaisevaa. Tarvitaan eri hallintokuntien yhteisiä tavoitteita ja tiedonvaihtoa: opetustoimi, sosiaali- ja terveystoimi, poliisi, nuorisotoimi, järjestöt ja seurakunnat – kaikilla on oma roolinsa, eikä yksin kukaan saa ihmeitä aikaan. Kuten Glasgow’n ja Suomen Ankkuri-mallin esimerkit näyttävät, moniammatillinen yhteistyö tuottaa synergiaa, jossa koko yhteisö “ottaa kopin” nuoresta. Myös vanhempien ja nuorten itsensä osallistuminen on tärkeää: nuorten ääntä kuulemalla varmistetaan, että toimet oikeasti puhuttelevat heitä. Kokonaisvaltaisessa mallissa ehkäisevä, korjaava ja integraatiotyö kietoutuvat yhteen niin, että nuorta tuetaan oikea-aikaisesti läpi nuoruusvuosien.
Käytännön ehdotuksia kunnille yhteisöllisyyden vahvistamiseksi
Lopuksi kokoamme joukon konkreettisia toimenpiteitä, joita kunnat voivat toteuttaa vähentääkseen nuorten häiriökäyttäytymistä sekä vahvistaakseen yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta paikallistasolla. Nämä ehdotukset pohjautuvat edellä esitettyyn tietoon ja esimerkkeihin:
• Resursoi nuorisotyö ja matalan kynnyksen tilat: Varmista, että kunnassa on riittävästi nuorisotiloja, harrastusmahdollisuuksia ja päihteettömiä ajanvietepaikkoja auki myös iltaisin ja viikonloppuisin. Nuorisotalojen, liikuntahallien ja puistojen elävöittäminen yhteisöllisillä aktiviteeteilla antaa nuorille vaihtoehtoja vandalismille. Esimerkiksi säännölliset yökoris-vuorot (yökoripallo) tai nuorten illat kirjastossa voivat kanavoida energian rakentavaan tekemiseen.
• Monialaiset paikallisryhmät ja varhaiset huoli-ilmoitukset: Perusta kuntaan monialainen turvallisuus- tai hyvinvointityöryhmä, johon kuuluu edustajia kouluilta, nuorisopalveluista, poliisista, sosiaali- ja terveyspuolelta sekä tarvittaessa paikallisia järjestöjä. Sopikaa yhdessä toimintamalli, jossa nuoriin liittyvät huolet (esim. toistuvat järjestyshäiriöt, poissaolot, päihdeongelmat) tuodaan viipymättä työryhmän tietoon luottamuksellisesti. Varhaiset huoli-ilmoitukset mahdollistavat sen, että apu saadaan paikalle ennen kuin tilanteet eskaloituvat . Työryhmä voi koordinoida tapauskohtaisesti tukitoimia – esimerkiksi ohjata nuoren Ankkuri-tiimin piiriin tai järjestää perheelle tehostetun tuen.
• Jalkautuva ja etsivä nuorisotyö: Panosta siihen, että nuorisotyöntekijät ja tarvittaessa vapaaehtoiset aikuiset näkyvät siellä, missä nuoret liikkuvat. Kouluta “kadulle” jalkautuvia tiimejä, jotka kiertävät iltaisin keskustassa, ostareilla ja tapahtumissa juttelemassa nuorten kanssa. He voivat toimia sekä ennaltaehkäisevästi (tarjoten tekemistä, kuuntelemalla murheita) että puuttua alkaviin ristiriitoihin ennen poliisin tarvetta . Myös etsivän nuorisotyön resurssit on tärkeää turvata: jokaiselle ilman opiskelu- tai työpaikkaa jääneelle nuorelle tulisi olla tarjolla henkilö, joka aktiivisesti auttaa häntä löytämään polun eteenpäin. Tämä vähentää nuorten tyhjäkäyntiä ja siitä kumpuavaa turhautumista.
• Perheiden tukeminen ja vanhempien osallisuus: Tarjoa matalan kynnyksen vanhemmuuden tukea, kuten vanhempainryhmiä, perheneuvolapalveluita ja vertaisiltoja huoltajille. Vanhempien jaksaminen ja kasvatusosaaminen heijastuu suoraan nuorten käytökseen. Kutsu vanhempia mukaan suunnittelemaan ratkaisuja – esimerkiksi yhteiset pelisäännöt illanvietoista (kuten Islannin vanhempainsopimukset) voivat luoda koko kylälle yhtenäisen linjan. Kouluissa kannattaa pitää vanhempainiltoja nuorten hyvinvoinnista yhteistyössä nuorisotyön ja poliisin kanssa, jotta aikuisilla on jaettu ymmärrys paikallisista haasteista. Perheiden taustojen erilaisuus on hyvä huomioida: maahanmuuttajaperheille voidaan järjestää omaa kotoutumista tukevaa vanhempainohjausta, jotta he tuntevat paremmin suomalaisen nuorisokulttuurin ja palvelut.
• Sovittelutoiminta ja restoratiiviset käytännöt: Ota käyttöön paikallinen sovittelu nuorten konflikteihin ja lieviin rikoksiin. Yhteistyössä poliisin ja sovittelutoimiston kanssa kunta voi käynnistää esimerkiksi katusovittelun tai koulujen vertaissovitteluohjelman. Tarjoa osapuolille nopeasti mahdollisuus selvittää tapahtunut kasvokkain ja sopia hyvityksistä, sen sijaan että asia jäisi kytemään tai etenisi raskaisiin oikeustoimiin. Nopea reagointi on tärkeää: nuorten tekemiin tihutöihin tulisi puuttua pian, jotta he ymmärtävät seuraukset eivätkä ehdi toistaa tekoja . Sovittelussa sovitut hyvitystoimet (esim. vahingonkorvaus työpalveluna) voidaan toteuttaa kunnan koordinoimana. Tämä lähestymistapa paitsi ennaltaehkäisee rikosten uusimista myös lisää nuorten kokemusta reilusta kohtelusta.
• Turvallinen ympäristö ja yhteisön valvova läsnäolo: Huolehdi kunnan julkisista tiloista siten, että ne ovat nuorillekin viihtyisiä ja turvallisia. Tämä tarkoittaa mm. riittävää valaistusta, ilkivallan nopeaa korjaamista (ettei synny “saanut tehdä, tehdään lisää” -ilmapiiriä) sekä yhteisöllisiä tapahtumia, jotka tuovat eri ikäpolvet yhteen. Naapuriaputoiminta ja kaupunginosien omat yöpartiot (esim. vapaaehtoisten vanhempien “walkers”-ryhmät) voivat lisätä läsnäoloa kaduilla ilman, että nuoret kokevat olevansa jatkuvan kontrollin kohteena. Tavoitteena on yhteisö, jossa “kaikki tuntevat kaikki” sen verran, että ulkopuolisuuden tunne vähenee ja kynnys rikkoa oman yhteisön sääntöjä kasvaa.
• Nuorten osallisuus päätöksentekoon: Anna nuorille mahdollisuuksia vaikuttaa oman ympäristönsä asioihin. Nuorisovaltuustot, nuorten raadit ja osallistuva budjetointi ovat keinoja, joilla nuoret pääsevät mukaan ideoimaan ratkaisuja esim. vapaa-ajan toimintaan, kouluympäristön viihtyvyyteen tai paikalliseen turvallisuuteen. Kun nuoret kokevat tulevansa kuulluiksi ja näkevät kättensä jäljen omassa kotikunnassaan, heidän sitoutumisensa yhteisiin pelisääntöihin vahvistuu. Osallisuus ehkäisee myös turhautumista ja protestikäyttäytymistä – nuori, joka on itse mukana rakentamassa ratkaisuja, harvemmin haluaa rikkoa niitä.
• Integraatio ja nivelvaiheiden tuki: Huomioi erityisesti nuoret, jotka siirtyvät esimerkiksi yläkoulusta toiselle asteelle tai muuttavat uudelle paikkakunnalle. Tarjoa mentorointiohjelmia, joissa kokenut opiskelija tai vaikka paikallinen yrittäjä toimii nuorelle mentorina, tukien sekä opiskeluissa että sosiaalisten verkostojen luomisessa. Maahanmuuttajanuorille voidaan järjestää kummiperheitä tai kummioppilastoimintaa koulussa, jotta kukaan ei jää yksin uudessa ympäristössä. Integraatio tarkoittaa myös sitä, että jokaiselle nuorelle löytyy paikka: jotkut loistavat akateemisesti, toiset käytännön töissä, kolmannet taiteissa – kunta voi yhteistyössä yritysten ja oppilaitosten kanssa luoda polkuja monenlaisille kyvyille. Esimerkiksi nuorten kesätyösetelit ja työkokeilupaikat antavat myös haastavassa asemassa oleville nuorille tilaisuuden saada onnistumisen kokemuksia ja kiinnittyä yhteiskuntaan rakentavalla tavalla.
Yllä mainitut toimenpiteet muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vähentää vastakkainasettelua. Ne pohjautuvat ajatukseen, että jokainen nuori on osa yhteisöä ja arvokas sellaisena – myös silloin, kun hän oireilee. Kunnan rooli on mahdollistaa kohtaamisia, tukea perheitä ja luoda puitteet, joissa nuorten on helpompi valita hyvinvoinnin polku kuin ajautua häiriökäyttäytymiseen. Samalla on huolehdittava koko yhteisön turvallisuudesta johdonmukaisilla toimilla: viestimällä, että väkivalta ja vandalismi eivät ole hyväksyttäviä, mutta tarjoamalla vaihtoehtoja niiden tilalle.
Lopuksi
Nuorten häiriökäyttäytymisen ja väkivallan ehkäisy on haastava tehtävä, joka vaatii pitkäjänteisyyttä ja yhteistyötä. On kuitenkin rohkaisevaa, että sekä tutkimus että käytännön esimerkit osoittavat juurisyihin pureutuvien toimien tehoavan. Kun nuori kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi, kun hänellä on paikka yhteisössä ja toivoa tulevaisuudesta, tarve kapinoida tuhoisilla tavoilla vähenee. Turvallinen ja yhteen hiileen puhaltava yhteisö on paras perusta ehkäistä nuorten ongelmia – ja se hyödyttää meitä kaikkia. Kuntatasolla on mahdollista tehdä paljon: rakentaa paikallisia verkostoja, tukea perheitä, mahdollistaa harrastuksia ja tarjota oikea-aikaista apua. Panostukset yhteisöllisyyteen maksavat itsensä takaisin vähentyneinä korjaavina kuluina ja ennen kaikkea hyvinvoivempina, tulevaisuuteensa luottavina nuorina . Tämä luo positiivisen kierteen: sukupolvi, joka on kasvanut osallisuuden kulttuurissa, välittää todennäköisemmin myös omista lapsistaan ja lähiympäristöstään. Näin kylvetään siemenet entistä turvallisemmalle ja yhtenäisemmälle yhteiskunnalle.
Lähteet:
1. Aseman Lapset ry. “Katusovittelu.” Asemanlapset.fi. (Kuvaus nuorille suunnatusta katusovittelutoiminnasta)
2. Kuntaliitto. “Väkivaltaa vastaan -hanke.” Kuntaliitto.fi. (Taustatietoa kuntien väkivallan ehkäisyn tukemiseksi käynnistetystä hankkeesta)
3. Nuorisoala ry. “Mistä nuorten katuväkivalta ja jengiytyminen johtuu ja miten sitä voi ehkäistä?” Nuorisoala.fi. (Artikkeli nuorten väkivallan juurisyistä ja ehkäisystä)
4. Poliisi. “Ankkuritoiminta nuorten tukena.” Poliisi.fi. (Poliisin esittely moniammatillisesta ankkuritoiminnasta)
5. Rikoksentorjuntaneuvosto. “Katusovittelu – myymälävarkauksien ja vahingontekojen käsittely.” Rikoksentorjunta.fi. (Kuvaus katusovittelun pilotoimisesta ja vaikutuksista)
6. Käypä hoito -suositus. “Käytöshäiriöt (lapset ja nuoret).” Kaypahoito.fi. (Tutkimusnäyttöä nuorten käytösongelmien ehkäisyn keinoista, mm. yhteisöllisistä interventioista)
7. Planet Youth / ASTHO. “Using the Icelandic Model to Prevent Teenage Substance Use.” (Kuvaaja Islannin mallin vaikutuksista nuorten päihteidenkäyttöön)
8. Fighting Knife Crime London. “Communities Hold the Key to Tackling Violent Crime.” (Artikkeli Glasgow’n väkivallan vähentämisohjelman tuloksista)
9. Nuorisotutkimusverkosto. “Haastavat nuoret ja osallisuus.” (Tutkimuskatsaus nuorten osallisuuden merkityksestä häiriökäyttäytymisen ehkäisyssä)
10. Opetus- ja kulttuuriministeriö. “Nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisy.” (Valtion toimenpideohjelma, jossa linjataan kuntien roolia ennaltaehkäisyssä)