ONNI RAUTANEN
Epäonnistuminen on paras, ellei jopa ainoa tapa kehittyä. Uskon yrittäjyyteen ja rohkeuteen kokeilla. Paras tulos syntyy intohimosta – ei pakottamalla. Minua motivoivat uudet, ennakkoluulottomat ratkaisut. Rohkeat muuttavat maailmaa.
Tee, epäonnistu, opi, toista. Pyri parhaaseen.

From strategy to DevOps
Pidän tärkeänä että asiat tehdään oikein — melkein ei riitä.
Navigoin ketterästi ison kuvan ja yksityiskohtien välillä. Kaiken uuden suunnittelu alkaa siitä, että näemme kokonaisuuden. Vasta sen jälkeen keskitytään yksityiskohtiin. Kun iso kuva on tiedossa, yksityiskohdilla on äärimmäinen tärkeys. Kun iso kuva ei ole tiedossa, yksityiskohdilla ei ole mitään merkitystä.
Toimin laaja-alaisesti, strategiakehityksestä hands-on-tekemiseen, IT-alalla. Eniten minulla on kokemusta infra-alueelta. Olen ollut mukana mm. IT-palveluiden, portfolion ja strategian kehityksessä, IT-insourcing strategiasuunnittelussa sekä pilvitransformaatiohankkeissa. Tuon suurta arvoa yrityksille innovatiivisen ajattelun ja laajan kokemuksen kautta.
täydellisyyden
kaava
VISIO
Oikean muutoksen rakentaja
Uutta ei synny keskittymällä siihen, mitä nyt ajatellaan mahdolliseksi. Uuden luominen alkaa sitä, että katsomme eteenpäin ja rakennamme oikean tavoitetilan (desired state). Kun tavoitetila on tiedossa, voimme todeta, mikä on oikeasti mahdotonta ja mikä vain tuntuu vielä mahdottomalta.

Ympäristö pöydälle
Ympäristö ja talous eivät kilpaile tai ole vaihtoehtoja, vaan kulkevat yhdessä. Ympäristönäkökulma tulisi integroida jokaiseen ratkaisuun – ja samalla varmistaa kestävä tulevaisuus tuleville sukupolville.
Optimoitu talous
Talouspäätökset pitää tehdä järkevästi. Järkevillä talouspäätöksillä on kannattavampaa investoida kuin säästää säästämisen takia.
Kasvua yrittäjyydestä
Yrittäjyys on kaiken uuden alku. Yrittäjyys luo parhaan mahdollisuuden yksilölle kehittyä, keskittyä omaan intohimon alueeseensa ja tuoda sitä kautta paras mahdollinen puolensa ja arvonsa esiin.
Vähemmän vastakkainasettelua
Vastakkainasettelun vähentäminen on mindset-muutos. On lopetettava ajattelu, jossa se, että joku saa jotain olisi aina joltain muulta pois. Se ei ole loppujen lopuksi yhtään sen monimutkaisempaa.
ARVOT
Innovatiivisuus
Uudet ja kestävät ratkaisut oikeisiin haasteisiin.
Rehellisyys
Kaiken toiminnan peruspilari, luottamuksen edellytys.
Avoimuus
Jaa se, mitä tiedät ja osaat – rakenna yhteistä hyvää. Se ei ole keneltäkään pois.
Yhteisöllisyys
Enemmän yhteistyötä, vähemmän vastakkainasettelua.
Ympäristöystävällisyys
Ympäristö ja talous kulkevat käsikädessä, kun digitalisaatiota hyödynnetään.
Tinkimättömyys
Parhaaseen mahdolliseen pyrkiminen jatkuvasti oppimalla ja kehittämällä.
BLOGI
Kuka kunnalle kultaa kantaa? Kauniaisten väestö, verot ja kaavoitus syynissä
Kauniainen on tunnettu pieneksi, rikkaaksi kaupungiksi – mutta mistä sen verotulot oikein kumpuavat, ja miten väestörakenne sekä kaavoitus siihen vaikuttavat? Tässä rennossa blogihenkisessä...
Talous ja ympäristö – vastakohdista yhteispeliin
Vaalikoneissa ja monissa muissa keskusteluissa talous ja ympäristönsuojelu on asetettu vaihtoehdoiksi, joista pitäisi valita jompi kumpi. Itse en ole pitkään aikaan nähnyt näiden välillä mitään ristiriitaa,...
Nuorten häiriökäyttäytymisen juurisyihin pureutuvat ratkaisut
Häiriökäyttäytyminen, paikallisesti erityisesti nuorten joiden tekemän ilkivallan kanssa on ollut todella paljon harmia omassakin taloyhtiössä. Ongelma on nähdäkseni sama juurisyy joka näkyy esimerkiksi...

ONNI RAUTANEN
Yrittäjä, innovaattori ja ongelmanratkaisija
Olen Onni Rautanen, yrittäjä, innovaattori ja ongelmanratkaisija. Työskentelin samassa yrityksessä 22 vuotta, mikä oli merkittävä ajanjakso ammatillisessa kasvussani. Tämä kokemus valmisteli minua avaamaan omat siipeni yrittäjänä.
Kun haluan saavuttaa jotain, panostan siihen 200 %:sti. Itsepintaisuus on vienyt minua eteenpäin vaikeinakin aikoina.
Työssäni eniten minua motivoi ratkaisun löytäminen aiemmin mahdottomalta vaikuttaneeseen haasteeseen.
Ihailen Steve Jobsin kaltaisia visionäärejä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa perinteisiä ajattelutapoja. Esimerkiksi Jobsin lähestymistapa, jossa laitteiden muotoilua eivät päätä insinöörit vaan muotoilijat, resonoi oman ajatteluni kanssa. Innovaatio syntyy, kun eri alojen asiantuntijat tekevät yhteistyötä.
Isäni, maanviljelijä ja yrittäjä, on ollut minulle tärkeä esikuva. Hänen rehellisyytensä ja suoraselkäisyytensä ovat antaneet minulle vahvan pohjan oman suuntani rakentamiseen.
”Kaikkien tulisi olla yrittäjiä. Paras tapa, jolla jokainen voi auttaa itseään, on yrittää. Ja jos kaikki yrittää, kaikilla menee paremmin.”
Yrittäjyys ei ole vaikeaa – se on OyOy
Haluan, että voit keskittyä siihen, mikä on työssä tärkeintä – oman juttusi tekeminen intohimolla ja omalla mukavuusalueellasi.